Joulusauna on suomalainen perinne
Suomalaisissa kodeissa joulusauna on säilynyt aaton ohjelmanumerona, vaikka monet alkuperäiset saunaperinteet ovat jo unohtuneet.
Hiljaa aamuhämärissä
Alun perin joulusauna lämmitettiin jo heti aamulla, jotta koko talon väki ehti saunoa ennen joulunvieton aloitusta. Putipuhtaana ja raukeana oli hyvä laskeutua joulurauhaan. Toinen tärkeä syy aamusaunomiselle oli se, että talon väen piti ehtiä pois saunasta ennen henkiä, haltioita tai talon edesmenneitä asukkaita. Saunaan saatettiin jättää tilkka olutta tai pehmeitä pahnoja lauteille, jotta henget olisivat tyytyväisiä ja myötämielisiä talon väelle koko tulevan vuoden. Sauna piti jättää lähtiessä kuumaksi, sillä eihän henget halunneet kylmässä saunassa kylpeä.
Monissa JVA-taloyhtiöissä lämpiävät yhteiset joulusaunat tänäkin jouluaattona. Seuraile oman talosi sauna-aikoja ilmoitustaululta.
Uskomuksia ja taikoja
Joulusaunassa istutaan perinteen mukaan hiljaa. Jos saunassa puheltiin turhia, olivat hyttyset ja sääsket kiusana koko seuraavan kesän. Saunaan on kautta historian liitetty monia muitakin uskomuksia, mutta hiljaa istumista kannattaa kokeilla myös nykytieteen valossa. Hiljentymisellä ja kehon rentouttamisella tiedetään olevan hyviä vaikutuksia ihmismielelle ja hermostolle. Saunan lämmössä kehoa voi hemmotella myös erilaisilla hoidoilla ja kääreillä. Perinteisesti hoitokääreen sisään on rullattu katajaa, havuja tai yrttejä. Myös lempeillä tuoksuilla on ollut oma osansa joulusaunassa, mutta nykyään yleiset saunat kieltävät saunatuoksujen tai vihdan käytön.
Tutustu Keski-Suomen alueen yleisiin saunoihin osoitteessa www.visitjyvaskyla.fi/kiertomatka/keski-suomen-saunakierros/
Puhdas sauna, puhdas mieli
Jotta koko keho ja mieli voi puhdistua joulusaunassa täydellisesti, täytyi myös itse saunan olla putipuhdas. Myös nykypäivänä saunan kuuraaminen kuuluu monen jouluvalmisteluihin. Raikas puhdas sauna, jouluvärein valitut pyyhkeet ja laudeliinat, sekä pehmeä kynttilänvalo muuttavat arkisaunan juhlavaksi paikaksi. Perinteisesti saunatekstiilit olivat pellavaa ja laudeliina oli parasta muistaa ripustaa kuivumaan, sillä se takasi pellavasadon tulevalle vuodelle. Ennen kynttilät kulkivat lyhdyn sisällä talolta saunalle, valaisten aamuhämärässä myös kulkureittiä. Nykysaunoissa kynttilöiden kanssa kannattaa käyttää harkintaa ja muistaa laittaa kynttilät lyhtyyn, jotta ne eivät sula pitkin lauteita.
Lumikylpy kuuluu joulusaunaan
Pulahdus järveen tai pyllähdys puhtaaseen lumeen on säilynyt joulusaunaperinteistä ehkä parhaiten. Pintaverenkiertoa ja aineenvaihduntaa lisäävä nopea kylmäkylpy toimii yhä samalla tavalla kuin vuosisatoja sitten. Pieni nipistely ja kylmän polttelu iholla tuntuu ensin epämiellyttävältä, mutta hetken päästä euforisen raikkaalta ja puhdistavalta kokemukselta! Avannossa pulahtamisen tiedetään myös vahvistavan vastustuskykyä, laskevan stressiä ja parantavan unen- ja mielenlaatua.