Hyppää pääsisältöön
Kuva
Näkymä olohuoneen läpi parvekkeelle. Kuva Heidi Lehto
Täällä on tilaa aisteille, ajatuksille ja ihmisille.
Kuva
Näkymä olohuoneen läpi parvekkeelle. Kuva Heidi Lehto

Kodista huokuu heti eteisessä hyvä meininki, rauhallinen feng shui ja raikas fiilis! Tekee mieli vetää syvään henkeä ja levittää kädet, vähän kuin olisi juuri saapunut metsäaukiolle, johon on hyvä pysähtyä huilaamaan. Ennen kuin edes ehtii katsella ympärilleen sen enempää, voi tuntea, että täällä on tilaa aisteille, ajatuksille ja ihmisille. Koti kuuluu Jennille, Tomakselle ja Sohvi-kissalle, sekä kodin useille eläville viherkasveille, joista on ajan kanssa tullut vähän kuin perheenjäseniä.

 

Kuva
Etualalla kasvin lehtiä, takana ruokailuryhmä ja ikkuna. Kuva Heidi Lehto
Kodin hyvä tunnelma syntyy elävistä kasveista, huonekalujen sympaattisista rosoista ja ikkunasta avautuvista urbaaneista maisemista.

Kasvit herättävät minimalistisen kodin eloon

 

Kuva
Viherkasveja ikkunalla, taustalla punaiset tiilitalot. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Näkymä olohuoneen läpi parvekkeelle. Kuva Heidi Lehto
Minimalistinen sisustus jättää tilaa ajatuksille ja arjen toiminnoille. Mitä vähemmän tavaraa, sitä vähemmän on myös siivoamista.

Urbaani Kangas on kotina kiinnostava

Jenni ja Tomas fanittavat Kankaan asuinaluetta ja sen ideologiaa. Urbaani kaupunkialue luonnon ja vanhan tehdasmiljöön poimuissa on kiinnostavaa kaupunkisuunnittelua, jossa kohtaavat tehokkuus ja luovuus. Samaa mielenmaisemaa löytyy myös Jennin ja Tomaksen omasta kodista. Huonekaluja on hankittu vain tarpeeseen ja muutenkin tavarat karsittu minimiin. Se tuo kotiin järjestystä ja mielenrauhaa. Tilaa on sen sijaan jätetty kasveille, jotka valtaavat kodista oman tilansa luonnon lakeja ja järjestystä noudattaen. Siitä syntyy tasapainoinen symbioosi, jonka lomassa myös ihmisen on hyvä olla ja hengittää.

Kuva
Kädet pitelevät kasvipurkkia. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Yleiskuva olohuoneesta. Kuva Heidi Lehto
Kun tavaraa on vain vähän, pääsee jokainen yksityiskohta esille arvoisellaan tavalla. Esineistä näkee, että ne ovat käytössä ja asukkailleen rakkaita, ei mitään turhanpäiväisiä koristeita.

Kierrätys, kasvatus ja lahjoitus

Kodin kaikki tavarat, paitsi sänky on hankittu kierrätettyinä. Kun tavaraa on vain vähän, pääsee jokainen esine ja sen roso, patina tai kolhu oikeuksiinsa sille kuuluvalla tavalla. Naarmut ruokapöydän pinnassa ovat kuin tarkkaan harkittu yksityiskohta. Se kuuluu kokonaisuuteen, kuin sadekuuro kesäpäivään. Aitous syntyy inhimillisyydestä ja tarinoista, joita tavarat kantavat mukanaan. Myös kasveissa on sama kierrätyksen jatkumo, yhtäkään kasvia ei ole ostettu. Uudet pistokkaat kiertävät omistajalta toiselle Facebookin viherkasviryhmässä, lahjana ystävälle, viemisenä kyläpaikkaan tai talon omalle saa ottaa-kierrätyspisteelle.

Kuva
Ruokapöydän pintaa ja taustalla ikkuna. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Lähikuva kasvitelineen kiinnittämisestä ikkunan avainkukkoon. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Sohvan takana seinällä taulu ja kaksi kitaraa. Kuva Heidi Lehto
Ikkunan edessä olevien kasvitelineiden kiinnittämiseen ei tarvita työkaluja, eikä seinään rumia reikiä. Teleskooppivartinen kukkateline on kiristetty ikkunapuiden väliin. Kasvitelineitä myyvät esimerkiksi Kasvikupla ja Floreti.

Järjestys tuo kotiin ja elämään mielenrauhaa

Huonemainen parveke ja isoista ikkunoista avautuva Kankaan urbaani miljöö on kuin osa kodin sisustusta. Paksut puukehykset ikkunoiden ympärillä eivät verhoja kaipaa. Kodin sisustusfilosofiaan kuuluu myös helppous. Kun ei ole mattoja, koriste-esineitä tai kirjapinoja ei myöskään tarvitse pyyhkiä pölyjä tai puistella mattoja. Kasvitelineet ikkunan edessä ovat oiva esimerkki funktionalistisesta sisustamisesta. Hankitaan vain sellaisia tavaroita, jotka palvelevat tavoitteita. Jennin ja Tomaksen seuraava tavoite on isompi koti samalta alueelta. Sen eteen on tehty jo tarvittavat toimenpiteet, eli nyt on aika odotella milloin ja miten asiat etenevät.

Kuva
Korituolit parvekkeen puuseinää ja isoa ikkunaa vasten. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Lähikuva viherkasvista amppelissa. Kuva Heidi Lehto
Kasvit herättävät kodin eloon. Ne kasvavat, muuttuvat, jakautuvat ja jatkavat eloaan taas jonkun toisen kodissa. Kasvien kierrätys kuuluu kodin sisustusfilosofiaan.