Hyppää pääsisältöön
Kuva
Sisustettu terassi. Kuva Heidi Lehto
Katettu terassialue on kuin huone
Kuva
Sisustettu terassi. Kuva Heidi Lehto

Mervin takapiha on käytössä ympäri vuoden. Tähän JVA-kotiin muutettiin mukavan ympäristön, kulkuyhteyksien ja takapihan takia.

Kuva
Sisustettu terassi. Kuva Heidi Lehto
Huonemaisen terassin hieman mystinen tunnelma kutsuu istumaan, nauttimaan ja kuuntelemaan vuodenaikojen vaihtumista.

Syksy sykkii elämää

Jokivarrentien vuonna 2004 valmistuneet JVA-rivitalot asettuvat kauniin Äijälänsalmen ja vehreän Sulkulan alueen väliin. Jyväsjärven takana, jossain vastarannalla syttyvät pian Jyväskylän keskustan valot. Iltapäivä on pilvinen, mutta Mervin pihamaa pursuaa elämää. Kesän viimeiset kukkijat vasta aloittelevat loistoaan, ja led-kynttilät odottavat tunnelmallisesti pimeneviä iltoja. Suojaisa katettu terassialue palvelee pitkälle syksyyn ja muuttuu hiljalleen talviseksi syksyn edetessä. Kun ensilumi vihdoin sataa maahan, riemastuu jo kymmenvuotias Siiri-koira leikkimään. Se on hänelle vuoden paras päivä!

Kuva
Nainen kurottelee hoitamaan seinustalla olevia kasveja. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Lähikuva pajuaidasta. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Lasten keinut. Kuva Heidi Lehto
Jokivarrentien alue on myös Siiri-koiran ja Mervin lastenlasten mieleen. Turvallinen, rauhallinen ja monipuolinen pihapiiri jatkuu järven rantaan, siitä Rantaraitille ja Kehävihreälle, vaikka koko kaupungin ympäri!

Kotipoluilla liikkuessa luonto on lähellä 

Mervi ihastui Jokivarrentien alueen ulkoilumaastoihin. Siiri-koiran kanssa liikkuessa Jyväsjärven rantamaisemat ovat tulleet tutuiksi. Kotipoluilla kulkiessa vuodenaikojen vaihtelun huomaa konkreettisesti. Nyt kukkii syyshortensiat ja -asterit, koivuissa on jo kellastuneita lehtiä. Omalla takapihalla keijunmekko on ollut tänä vuonna sitkeää laatua. Kukkaruukuissa kesäkukat on jo vaihdettu syysistutuksiin, ja pian viherkasvit siirretään sisälle. Syksy ei ole vain luopumista, vaan myös paljon uusia alkuja!

Kuva
Lähikuva punaisista kukista. Taustalla terassialue. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Terassituoli ja kastelukannu. Kuva Heidi Lehto
Tuuhea krysanteemi on syyskuun kuningatar.  Jokaisella kasvilla on oma vuoronsa, mutta myös kuihtuvissa kasveissa voi huomata omanlaista kauneutta.

Katettu terassialue on kuin huone

Mervin pienelle takapihalle mahtuu monta kasvikokeilua, hyötykasveja, kukkasipuleita ja perennoja. Pihan sydän on kuitenkin katettu terassialue, joka muistuttaa viihtyisää huonetta. Ulkona on oltava paikka myös rentoutumiselle. Mukavassa tuolissa voi painaa silmät hetkeksi kiinni, kuunnella ääniä ja tuoksutella vaihtuvia vuodenaikoja. Suojaisaksi sisustettu terassi jatkaa sisätilan neliöitä. Kauniisti talon värimaailmaa jatkavat huonekalut, tekstiilit ja kattoon ripustetut unisiepparit ja makrameehapsut muodostavat terassille hieman mystisen tunnelman. Terassilla voi olla puoliksi sisällä ja puoliksi ulkona.

Kuva
Lähikuva led-kynttilästä ja tuikkulyhdystä. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Sisustettu terassi. Kuva Heidi Lehto
Turvalliset led-kynttilät syttyvät hämärän tullen itsestään. Syksyllä takapiha on tunnelmallinen, kun taas keväällä fiilis on aivan toisenlainen. Syksyllä pajuaidat, ruukut, lyhdyt ja muu rekvisiitta saavat isomman roolin, kun kasvit vetäytyvät talvilevolle.

Piha elää, muuttuu ja jatkuu

Pihan laittaminen on erilaista kuin sisätilojen sisustaminen. Pihalla kaikki muuttuu, kasvaa ja kuihtuu aina uudestaan ja eri järjestyksessä. Pienikin ja harkittu pihamaa on aina osittain myös villi. Joskus myyrä saattaa kähveltää kukkasipulit, tai aurinko paahtaa kärhöt karrelle. Toisinaan syksyn ruska leiskuu värikkäänä, joskus se on vain kasa märkiä lehtiä. Pihamaata kannattaa katsella ympäri vuoden kiinnostuneena ja avoimin mielin. Kaikista vuodenajoista löytyy ihania yllätyksiä ja kauneutta, kun katselee sitä hyväksyen ja luontoa arvostaen.

Kuva
Lähikuva tuikkulampusta. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Takapiha. Kuva Heidi Lehto
Mervi ihastui Jokivarrentien alueen monipuolisiin ulkoilumaastoihin, Jyväsjärven läheisyyteen ja hyviin julkisiin kulkuyhteyksiin. Oma takapiha tuo iloa ja tekemistä ympäri vuoden. Oma piha on kokeiluja, iloja, yllätyksiä ja myös onnistumisia. Ulkotilassa on aina läsnä luonto ja vaihtuvat vuodenajat.