Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kurkkaa oikeisiin koteihin! -mainosteksti. Kuva Heidi Lehto. Kuva Heidi Lehto
Hernettä, mansikkaa paprikaa, perunaa ja raparperia… Ronjan puutarha on pieni, vain ihan tavallisen parvekkeen kokoinen, mutta sieltä löytyy monenmoista ihmeteltävää!
Kuva
Kurkkaa oikeisiin koteihin! -mainosteksti. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Lähikuva violeteista kukista ja mansikan lehdistä. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Mansikan lehdet kasvamassa valkoisessa ruukussa. Kuva Heidi Lehto

 

Nyt on vasta kesäkuun kuudes päivä, mutta Ronjan parveke on jo vihreä ja kukkiva. Tomaatintaimet ovat tukevassa varressa ja mansikka pukkaa kukkaa. Kesän edetessä valkeat betoniseinät peittyvät kiemurtelevien köynnöskasvien ja herneenversojen peittoon.

Pienelle parvekkeelle mahtuu paljon

Kuva
Nainen katsoo ikkunasta ulos kukkien takaa. Kuva Heidi Lehto

 

Äiti on semmoinen taituri näissä hommissa


Ronja on muuttanut kahden tyttärensä kanssa Laikuttajantielle vasta tammikuussa. "Tämä on ensimmäinen kesä tässä osoitteessa". Kun huonekalut ja tavarat sisällä olivat löytäneet paikkansa, ryhtyi Ronja jo suunnittelemaan parvekkeen mahdollisuuksia. Parveke on ihanasti auringon suuntaan ja maisema avautuu suoraan taloyhtiön viihtyisälle pihamaalle. Parveke on Ronjan oma puutarha, yhteisellä pihalla puolestaan touhutaan yhdessä muiden asukkaiden kanssa.

Kuva
Värikkäällä matolla ämpäri jossa puutarha välineitä. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Lähikuva kasveista kasvamassa laarissa. Kuva Heidi Lehto

 

Kuva
Lähikuva vihreistä lehdistä, taustalla kukkaruukkuja. Kuva Heidi Lehto

Viihtyisä piha on kaikkien asukkaiden yhteisessä käytössä


JVA:lta saa taloyhtiön yhteiselle pihalle vähintään 100e arvosta kukkalippuja. Kukkalipuilla voi ostaa kesäkukkia kaikkien iloksi, yhteiselle pihalle. Pihan hoitoon myös sitoudutaan yhteisesti. Kaikkien asukkaiden ei tarvitse olla mukana pihan hoidossa ja suunnittelussa, mutta pari puuhakasta kotipuutarhuria saavat jo ihmeitä aikaan!

Kuva
Pihalla liukumäki ja pieni punainen mökki. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Pihalla vaalean mökin vieressä kasvaa villiviinejä. Kuva Heidi Lehto

 

Kuva
Puussa värikkäitä koristeperhosia ja -leppäkerttuja. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Ulkona istutuksia ja puinen pihakeinu. Kuva Heidi Lehto

Puuhakas puutarhuri on onni taloyhtiölle


Ronjan omalla parvekkeella touhua riittää koko kesän. Vettä saa kantaa litratolkulla ja uutta ihmeteltävää löytyy joka päivä. Päivä päivältä suurenevat mansikat tai hiljalleen väriä muuttavat paprikat ovat kuin jännittävä, pitkä luontoelokuva. Loppukesästä terveellisiä herkkuja popsitaan suuhun suoraan parvekkeelta.

Kuva
Lähikuva oransseista ja keltaisista kukista pihalla. Kuva Heidi Lehto

 

Kuva
Lähikuva pienestä kasvista ruukussa ihmisen kädessä. Kuva Heidi Lehto

Uusia kokeiluja on esimerkiksi granaattiomena


Kukkivat koristekasvit ja syötävät hyötykasvit ovat Ronjan parvekkeella sopuisasti sulassa sovussa. Kasvien nimiä vilisee Ronjan puheessa ja jokaisella kasvilla tuntuu olevan oma tarina tai tarkoitus. "Myös oma ammattini on puutarha-alalla" paljastaa Ronja ja silloin ymmärrän, että tämä äiti todellakin taitaa olla aikamoinen taituri näissä hommissa!

Kuva
Nainen hoitaa kasvia parvekkeella. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Ulkona oransseja kukkia ja kasveja. Kuva Heidi Lehto