Hyppää pääsisältöön
Kuva
Moikkaa naapuria!
Onko JVA-asukkaat Suomen parhaimpia moikkaajia?
Kuva
Moikkaa naapuria!

Tyyli on vapaa! Kaikki pienestä päänliikkeestä isoon kokovartalotervehdykseen ovat tervetulleita. Jyväskylän vuokra-asuntojen pihapiireissä ja porraskäytävissä on totuttu tervehtimään naapuria. Moikkaamisella on todettu olevan monia hyviä vaikutuksia turvallisuuteen, siisteyteen ja asukkaiden yleiseen viihtymiseen.

Kuva
Moikkaa naapMainoskuva uria-kampanjalle. Kuvassa keltapuseroinen mies moikkaa. Kuva Heidi Lehto

Voisivatko JVA-asukkaat olla Suomen parhaimpia moikkaajia?

Hieman jäyhäksi leimattu Suomen kansa on äärimmäisen kohteliasta porukkaa. Aitoa kunnioitusta kanssaihmisiä kohtaan kyllä löytyy, vaikka sananvaihtoa vieraiden ihmisten kanssa saatetaankin joskus pitää pinnallisena tai turhanpäiväisenä uteluna. Naapurin moikkaamisessa menee monella suomalaisella tuttavuuden raja, moikataan, mutta ei haluta jäädä juttusille.

Moikkaaminen riittää

Pienikin kohtaaminen toisen ihmisen kanssa riittää. Lähes poikkeuksetta siitä jää molemmille osapuolille hyvä mieli. Toisen huomioiminen tekee meidät ihmiset eläviksi ja näkyviksi. Se on sitä, että laittaa hyvää kiertoon. Kun joku taloyhtiössä alkaa moikkailla, se tarttuu asukkaasta toiseen ja on pian koko talon tapa. Voisivatko JVA-talot olla tässä asiassa suunnannäyttäjiä ja edelläkävijöitä? Voisiko ihan vain moikkaamalla meidän taloistamme tulla Suomen paras naapurusto?