Hyppää pääsisältöön
Kuva
Yleiskuva olohuoneesta. Kuva Heidi Lehto
Uuteen kotiin tuotiin vain kaikkein mieluisimmat tavarat.
Kuva
Yleiskuva olohuoneesta. Kuva Heidi Lehto

Uudessa kerrostalossa on kauniit siistit pinnat, nykyaikaiset kodinkoneet ja toimivat neliöt. Nämä asiat saivat olla uuden JVA-kodin sisustamisen lähtökohtana. Kun naarmuja, reikiä tai kuluneita kulmalistoja ei tarvitse häivytellä, lähtee sisustaminen käyntiin ikään kuin puhtaalta pöydältä. Muutto uuteen kotiin on aina uusi alku ja tähän kotiin otettiin mukaan vain kaikkein mieluisimmat tavarat.

Kuva
Etualalla sohvatyynyt, takana olohuone. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Yleiskuva olohuoneesta. Kuva Heidi Lehto
Kestävä sisustaminen tähtää pitkäaikaisiin, kestäviin ja toimiviin hankintoihin, kausitavaran sijaan.

Hyvin harkittu on puoliksi hankittu…

Vanhasta kodista haluttiin mukaan myös kauniin värinen seinä. Hyväksi havaittu sävy oli toiminut niin hyvin, että sävykoodi oli kirjoitettu ylös ja nyt muistilapulle oli käyttöä. Uuden kodin olohuoneeseen maalattiin seinä Tikkurilan Shaali-sävyllä. Tuttu ja turvallinen, mutta myös toimiva ja mieleinen seinäväri muutti siis mukana uuteen kotiin. Omilla lempisävyillä sisustettu uusi JVA-koti tuntui heti kodikkaammalta ja enemmän omalta.

Kuva
Yleiskuva olohuoneesta. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Lähikuva olohuoneen pöydän asetelmasta. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Riippumatto parvekkeella. Kuva Heidi Lehto
Vastuullisista ja onnistuneista hankinnoista tulee hyvä mieli. Hutiostot harmittavat ja kuormittavat kukkaroa, omaa arkea ja koko maapalloa.

Vastuullinen sisustaminen on kestävää

Muuton yhteydessä myös luovuttiin monista turhista tavaroista tai hutihankinnoista. Kodissa kaiken ei tarvitse olla ikuista ja loppuun asti harkittua, mutta pääpiirteittäin sisustamisen olisi oltava vastuullista ja kestävää. Sohvaa ei kannata olla vaihtamassa joka toinen vuosi, eli isompien tavaroiden hankintaan käytetään malttia ja harkintaa. Ennemmin ostetaan yksi toimiva ja kestävä tavara, kuin trendikäs yhden kauden kapistus.

Kuva
Keittiön työtaso ja hana. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Keittiönpöytä ja valaisin. Kuva Heidi Lehto
Ruokapöydän päällä oleva valaisin hankittiin harkinnan jälkeen. Uusi esine tuo iloa arkeen joka päivä.

Onnistuneista hankinnoista tulee hyvä mieli 

Uudessa kodissa lempinäkymäksi on muodostunut ruokaryhmä, jonka päälle hankittiin uusi valaisin. Juuri tämä valaisin oli ollut haaveissa jo pitkään. Tässä kodissa sille oli kuin luotu täydellinen paikka olohuoneen ja keittiön välissä, ruokapöydän päällä. Keskeisen sijainnin ansiosta valaisinta voi nyt ihailla monesta eri suunnasta ja se myös jakaa tiloja luontevasti ja näyttävästi. Onnistuneesta hankinnasta tulee hyvä mieli.

Kuva
Lähikuva sohvannurkasta ja sohvatyynyistä. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Yleiskuva olohuoneesta. Kuva Heidi Lehto
Sohva, ruokatuolit, matot ja koristetyynyt ovat kulutustavaraa, joten niiden laatuun ja kestävyyteen on syytä panostaa. Kaiken ei kuitenkaan tarvitse olla kodissa loppuun asti mietittyä ja ikuisesti kestävää.