Toimivassa kodissa ei korostu vanhuus, vaan elämä!

Uudet pinnat, punttisali, pelihuone, saunaosasto, palveluita kotiovelle… Tähän asumismuotoon eivät kaikki pääse. Vaatimuksena on nimittäin vähintään 55 vuoden edestä elämänkoulua. Muita rajoitteita JVA-senioriasuntoon ei sitten olekaan. Vuokraan kuuluu monenlaista extraa ja tämän tyylisestä modernista asumismuodosta povataan suurta tulevaisuuden hittiä.


Ikäihmisissä on tulevaisuus!
Senioriasuntojen suosion nousua selittää yhä nuorekkaammat vanhukset. Seniorit haluavat ottaa vastuun omasta elämästään, vaikuttaa ja osallistua. Yhä harvempi ikääntyvä tyytyy viettämään eläkepäiviään esimerkiksi työläässä ja vaikeakulkuisessa omakotitalossa matkojen päässä palveluista. Senioritalot sijoittuvat aina palveluiden äärelle, ovat esteettömiä myös liikkumisen vaikeutuessa ja tarjoavat palveluita ja inspiraatiota arkeen. JVA:n senioreille suunnatussa vuokra-kodissa on omaan kotiin kuuluva rauha ja yksityisyys, mutta jo alakerrasta on mahdollisuus saada myös apua tai seuraa.


Koti on olennainen osa hyvinvointia
Palokan Lukutiellä senioriasunnossa asuvat Arja ja Mimi-koira. Arja on ottanut käyttöönsä talossa olevat yhteiset toimet, kuten saunatilat, ison ja toimivan pyykkituvan, sekä hyvin varustellun kuntosalin. Iltapäiväkahveilla on mahdollista käydä joka päivä talon yhteisessä olohuoneessa, ja samalla tavata talon muita asukkaita. Talon yhteinen grillikatos on Arjalla usein omassa käytössä, mutta siellä pidetään myös kesän aikana talon yhteisiä grilli-iltoja.
Kesäisin Arjalla on istutuksia yhdessä talon monista kylvölaatikoista. -Tänäkin kesänä sieltä tuli paljon vihanneksia ja yrttejä omaan ruokapöytään. Myös oma iso parveke on Arjalla kesäisin ahkerassa käytössä, ja on samalla toimiva viherhuone.
Talven tullen yhteinen tekeminen siirtyy ulkoa sisätiloihin. Oman valinnan mukaan voi osallistua käsityö-, taide- tai vaikka näytelmäkerhoon. Yhteisissä tiloissa on myös viikoittain elokuvapäivä ja erilaisia luentoja ja esiintyjiä. Korttiakin yhteisessä olohuoneessa pääsee halutessaan lyömään.


Ei mikään palvelutalo
Yhteisöllinen senioriasuminen sopii parhaiten aktiiviselle ja vielä itsenäiseen elämään kykenevälle. Tämä asumismuoto ei ole mikään palvelutalo, vaan asukkaat huolehtivat pääosin itse omista asioistaan. Talossa on päivittäin paikalla toiminnanohjaaja, jolta saa tarvittaessa apua vaikkapa lomakkeiden täyttämiseen tai netin käyttöön. Myös naapurusto toimii tukiverkkona. Kun kaikki ovat suunnilleen saman ikäisiä ja samojen haasteiden äärellä, on apua helpompaa pyytää naapurilta. Ideana on, että ihminen voi asua täällä koko loppuelämänsä ja saa tarvittaessa hankittua helposti myös hoivapalveluita omaan kotiinsa.


Täyttä elämää, iästä viis!
Senioritalossa kannustetaan harrastamaan, kokeilemaan, osallistumaan ja innostumaan. Utelias elämänasenne lisää tutkitusti myös fyysistä terveyttä ja hyvinvointia. Saman ikäluokan ihmisillä on usein samanlaisia kiinnostuksen kohteita, joten niitä on helppo jakaa senioritalossa. Mutta vielä innostavampaa on se, kun joku keksii jotain aivan uutta ja saa naapuritkin innostumaan mukaan. Eläkkeellä on aikaa vihdoinkin tutustua myös itseensä ja omiin mielenkiinnonkohteisiinsa rauhassa ja avoimin mielin. Modernit vanhukset eivät vain istu kiikkustuolissa, he pitävät joskus bileitä, perustavat YouTube kanavan tai aloittavat joogan. Toimivassa kodissa ei korostu vanhuus, vaan itse elämä!