Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kurkkaa oikeisiin koteihin! -mainosteksti. Kuva Heidi Lehto. Kuva Heidi Lehto
Hetkittäin aurinko hellii vielä vihreiden kuunliljojen lehtiä, mutta terassille on jo hiipinyt syksyn värejä. Syyskuussa kesä ja syksy ovat takapihalla sulassa sovussa lomittain.
Kuva
Kurkkaa oikeisiin koteihin! -mainosteksti. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Yleiskuva rivitalon takapihasta. Kuva Heidi Lehto

Tämän takapihan tarina alkaa keväästä 2020 kun asukkaat alkoivat suunnitella suojaisan takapihan hyödyntämistä vieläkin paremmin. Loppukesästä pihalla olikin jo iso L-mallinen terassi ja ensimmäiset istutukset odottamassa juurtumista. Tänä vuonna takapihan rakennus on jatkunut ja nyt kauniilla takapihalla nautitaan ensimmäisestä syksystä viihtyisän katoksen alla.

Kuva
Puutrhavalot. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Kalustettu terassi. Kuva Heidi Lehto

Idea terassiin naapurilta


Terassipuut ostettiin asukkaiden omasta toimesta ja idea terassin malliin käytiin katsomassa naapurista. Pihan perälle asti jatkuva terassi jakaa sekä nurmikkoaluetta, että terassialuetta mielenkiintoisemmaksi ja monikäyttöisemmäksi, kuin perinteinen suoraan talon seinästä pihalle päin toteutettu terassi. Valmis terassi käsiteltiin harmaalla puunsuojaöljyllä ja lopputulos on moderni ja keltaiseen tiilitaloon kivasti sopiva. 

Kuva
Punaisia marjoja terassin pöydällä. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Kivituikut terassin pöydällä. Kuva Heidi Lehto

Kalusteet käytön mukaan


Isolle terassille hankittiin kokonainen kalusteryhmä. Sohva, pöytä ja kaksi nojatuolia sopivat perheen tarkoituksiin hyvin. Takapihalla tavataan ystäviä, juodaan päiväkahvit ja huilataan auringossa tai varjossa. Pihan perällä oleva valkoinen riippukeinu on perheen äidin oma auringonpalvontapaikka. Se on pihan viimeinen kulma, jonne myös illalla aurinko vielä paistaa. Kesällä vauva kylvetettiin terassin varjon alla ja koira sai kulkea vapaasti sisälle ja ulos, miten milloinkin mieli. Takapiha oli käytössä koko kesän, aamusta iltaan. 

Kuva
Köynnös terassikatoksen rungossa. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Terassiryhmä katoksen alla. Kuva Heidi Lehto

Ikeasta hankittu alumiinirunkoinen aurinkokatos alkaa suoraan talon terassin lipan jatkoksi. Se on ollut pihan paras hankinta. Paitsi että se antaa varjopaikan paahteiselle takapihalle, on se myös sisustuksen kannalta ollut loistava hankinta. Katos rajaa oleskeluryhmän omaksi tilaksi. Katoksen runkoon on helppo kiinnittää esimerkiksi kesäamppeleita tai nyt syksyllä aurinkokennolla toimivia tunnelmavaloja. Kauniisti kuivuneet omenapuunoksat katoksen rungon ympärillä sopivat syksyyn. Talveksi katoksen kangasosa viedään sisälle, mutta runko saa jäädä ulos. Ehkäpä katoksen runko saa kannatella talvella tuikkivien lyhtyjen armeijaa?

Kuva
Rivitalon seinustalla kaksi tuolia ja kasveja. Kuva Heidi Lehto
Kuva
Pyöreä juuttimatto terassilla. Kuva Heidi Lehto

Talvi saa tulla


Pihaelämä hiipuu hiljalleen syksyn edetessä ja osa kalusteista pinotaan talvisäilytykseen. Juuttimattoja ja sohvatyynyjä voi hyödyntää talvella myös sisällä. Polyrottinkiset ulkokalusteet kestävät pakkasta, mutta paremman näköisenä ja pidempään ne säilyvät lumelta suojattuina. Olisitko muuten arvannut, että näiden ulkokalusteiden jalat olivat alun perin harmaat? Maalaamalla se saivat lämpimämmän sävyn ja sopivat nyt paremmin terassin mattoihin. Seuraavan kesän pihapuuhatmuhivat mielessä pitkin talvea ja keväällä pihan rakennus jatkuu taas siitä, mihin se syksyllä jäin.