« Takaisin blogeihin

Mitä kuuluu hei syyskuu? Syyskuu 10 2

Syksy on uuden ajan alku. Vaikka luonto kuihtuu ja valo taittuu hämärään aikaisemmin, on se kuitenkin lupaus myös jostain uudesta!

finla_1.jpg
Kuva: Finlayson

Uusia projekteja

Toiset aloittavat uuden harrastuksen tai opiskelun. Joku starttaa terveyskuurin ja kolmas käpertyy viltin alle kirjan tai elokuvan kanssa. Intoa puhkuva syysihminen voi vaikkapa innostua maalaamaan kotona seinän, kun taas toinen sytyttää kynttilät ja kaivelee vanhat vinyylilevyt kaapin kätköistä. Syksyllä on aika kuunnella itseään.

finla_2.jpg
Kuva: Finlayson

Arki pyörii ympäri vuoden

Syksyllä monessa perheessä arki tuntuu rullaavan hieman natisevin rattain. Huolettomat kesäpäivät ovat takana ja monet velvollisuudet ja odotukset pitäisi saada sovitettua kalenteriin. Ennakointi ja asioiden esivalmistelu vaatii vaivaa, mutta palkitaan sujuvammin toimivalla arjella. Lapset saadaan mukaan yhteisiin kotitöihin ja asioiden hoitoon, kun he saavat itse osallistua suunnitteluun. Itse voidellut eväsleivät muistuvat reppuun paremmin ja itse valittu pussilakana on mukavampi suoristaa sängyn päälle.

finla_3.jpg
Kuva: Finlayson

Juhla kuuluu kaikille

Pimeys ja arkinen aherrus saattavat suistaa monet syksyiseen melankoliaan. Aina kynttilänvalo ja vesisade ei tunnu tunnelmalliselta... On tärkeä taito osata myös piristää ja palkita itseään silloin tällöin. Vapaapäivinä kannattaa järjestää jotain arjesta poikkeavaa: yökyläily ystävän luona, metsäretki makkaranpaistopaikalle tai uimahallireissu? Itsensä sohvalta ylös vinssaaminen kannattaa aina!

finla_4.jpg
Kuva: Finlayson

Ilman paineita

Kuuluipa sinun syksyysi sitten touhua ja tohinaa tai rentoutumista sohvan nurkassa, niin ota siitä kaikki ilo irti. Keskity elämään sitä hetkeä, jossa nyt olet. Nauti suihkunpuhtaasta ihosta ja pehmeästä pyyhkeestä. Huomaa puusta leijailevat lehdet ja nuuhki syksyn tuoksuja. Muista maistaa kanelipullaa antaumuksella. Pysähdy ihmettelemään kesän viimeistä auringonsädettä huoneen seinällä ja toivota tervetulleeksi ensimmäinen pakkasaamu.

  • Jaa:
  • LinkedIn
  • Facebook
  • Twitter
  • Pinterest
  • Blogger
  • Sähköposti

Kommentit (2)

Tifty, 11.9.2019 13:11
Syksy on kaunein vuodenaika ja hyvin innostava. Kaikki upeat värit loistavat luonnossa. Avaa silmäsi ja aisti oma kotimaamme luonto.
Sisustuskärpänen, 11.9.2019 14:31
Syksyn värit on ihania! Ja syksyn tuoksu on tosiaan aivan omanlaisensa ihana!

Kommentoi

Nimimerkki
Kommentti
Syötä oheinen varmenne alla olevaan kenttään:

Lisää blogeja

Bohosti ihana!
Marraskuu 20 0
Trendikäs ruskea
Lokakuu 25 0
Lapsia ja aikuisia
Lokakuu 14 0
Välillä väriä!
Syyskuu 23 0
Kuin runo!
Elokuu 29 1
Eka oma koti
Heinäkuu 9 0
Yhteinen
Kesäkuu 14 0
Ronjan puutarhassa
Kesäkuu 6 5