« Takaisin blogeihin

Mikon mikrokoti Lokakuu 12 0

Mikon koko kodin voi nähdä heti ulko-ovelta. Pieni ja tehokas citykoti Kaijanlammella on vastapainoa mökkielämälle Savossa.

mikko_1.JPG

Elämän erilaiset käänteet ovat tuoneet Mikon kodin Kaijanlammelle, vasta valmistuneeseen yksiöön. Koti on oikea tehopakkaus, sillä kolmeenkymmeneen neliöön on mahdutettu kätevästi kaikki tarvittava työnteosta harrastamiseen.

Koko koti, työt ja harrastukset kolmessakymmenessä neliössä

Ensimmäisenä astumme keittiöön. Se on toteutettu yhdelle seinälle, jolloin kaappitilaa on saatu järjestettyä yllättävän paljon. Mikko kokkaa ruokaa joka päivä, joten keittiön toimivuus on testattu. Koukuilla ja reelingeillä keittiöön saadaan vielä lisää säilytystilaa, esimerkiksi kauhoille, mitoille, pyyhkeille ja patalapuille. Pienten avohyllyjen päällä on järjestyksessä myös eniten käytetyt mausteet ja osa astioista.

mikko_3.JPG

Yhdelle mitoitettu

Yhden ihmisen taloudessa tarvitaan tilaa oikeastaan kaikkeen aika vähän. Ruokapöytä on mitoitettu kahdelle ja tarvittaessa senkin voi taittaa pois edestä, seinän mukaiseksi. Kevyet metallirunkoiset ruokatuolit kestävät tarvittaessa myös ulkona. Omalle pienelle takapihalle käydään isosta, alas asti lasitetusta ovesta.
Mikko tekee töitä kotoa käsin ja työpiste on sijoitettu huoneen vasempaan nurkkaan. Siitä on lyhyt matka niin lounastauolle, kuin päiväunillekin!

mikko_2.JPG

mikko_6.JPG

Kolmen askeleen työmatka

Vaikka koko kodissa on vain yksi huone, on se selkeästi jaoteltu erilaisille toiminnoille. Työpisteen ja "makuuhuoneen" väliin jää vielä yhden sohvatuolin ja ison taulutelevision kokoinen "olohuone". Matto huonekalujen alla rajaa tilaa vaivihkaa ja tuo selkeyttä koko sisustukseen. Pienessä kodissa turhaa tavaraa kannattaa välttää, jotta kaikki tarvittava löytyy ja on helposti käytettävissä. Joitakin yksittäisiä koriste-esineitä ja tärkeitä muistoja kuitenkin myös Mikon kotoa löytyy. Viherkasvit ovat miehen kodissa muovia, mutta seinällä roikkuva pelipaita aito.

mikko_4.JPG

mikko_7.JPG

Neliöt oikeassa paikassa: kylpyhuoneessa

Liikkuvan miehen mielestä kodissa on parasta hyvin suunniteltu ja valoisa kylpyhuone. Siellä pyörii lähes joka päivä myös pyykinpesukone ja tilaa riittää myös pelivarusteiden kuivattamiseen ja säilyttämiseen. Saunaa ei kodissa ole, mutta näin pieniin neliöihin sen mahduttaminen ei olisikaan järkevää. Mikko ajaa aina vapaa-ajallaan mökille Savoon. Siellä saunomisen ihanuus onkin saanut viime aikoina aivan uuden merkityksen. Kaupunki- ja maalaiselämässä saa olla kontrastia, jolloin molemmat tuntuvat mukavalta vuoron perään.

mikko_5.JPG

  • Jaa:
  • LinkedIn
  • Facebook
  • Twitter
  • Pinterest
  • Blogger
  • Sähköposti

Kommentit (0)

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä kirjoitusta. Ole ensimmäinen ja kirjoita kommenttisi alle!


Kommentoi

Nimimerkki
Kommentti
Syötä oheinen varmenne alla olevaan kenttään:

Lisää blogeja

Mikon mikrokoti
Lokakuu 12 0
Syksyllä sisustetaan
Syyskuu 15 0
Kolmiosta neliöksi
Syyskuu 1 0
Viisi ideaa teemalomaan!
Kesäkuu 22 0
Kestävästi kaunis
Huhtikuu 15 0