« Takaisin blogeihin

Porukalla pihalle! Kesäkuu 26, 2018 0

Kesällä ryömitään ulos kotikoloista, nautitaan luonnosta ja tutustutaan uusiin ihmisiin. Yhteiset piha-alueet ja puistikot ovat nyt trendikkäitä paikkoja hengailla, kokata ruokaa, pelailla pelejä tai vain nauttia elämänmenosta. Tämä postaus on toteutettu Arabian inspiroivilla valokuvilla ja kesäisillä ideoilla viettää aikaa ulkona yhdessä!

ARABIAKOKO2014_Toukokuunvalo5LOW.jpg

Tuuletetaan tapoja

Ulkoilmaelämä vaatii uutta asennetta. Kun on pari päivää jaksanut patistella lapsia ulos, he lähtevät sinne lopulta ihan itse, täynnä intoa ja ideoita! Isoimmille lapsille parhaimmat leikkipaikat löytyvät metsänreunasta ja pihan perukoilta. Käpylehmiä on ehkä turha enää tyrkyttää, mutta vaikkapa oma seikkailuelokuva kännykällä kuvattuna voisi toimia? Lounas tai retkieväät ulkona maistuu kaikille, iästä riippumatta.

Myös aikuisten ulkoilmaelämän aloittaminen vaatii asennetta. Mitä siellä ulkona oikeastaan voi tehdä?

Esterikirja3.jpg

Ripusta pyykit ulos, kata pöytä pihamaalle, perusta oma ruukkupuutarha tai viritä etätyöpiste parvekkeelle...

ARABIALumi2014Teehetki2LOW.jpg

Hiekkalaatikkotreffit?

Yhteisten pihojen parhaimmat hedelmät syntyvät eri-ikäisten ihmisten kohtaamisista. Yhteispiha on tarkoitettu kaikille. Aamupäivällä ehkä nuoret äidit tapaavat toisiaan hiekkalaatikonreunalla, kun taas iltapäivällä iäkkäämmät nyppivät kukkapenkkejä yhteistuumin. Illansuussa nuorisolla on aikaa rassailla pyöriään tai potkia palloa. Kaikille löytyy tilaa, kun yhteisistä säännöistä pidetään kiinni.

_MG_8843.jpg

Ruoka yhdistää!

Yhteiset nyyttikestit tai joka viikkoinen grillausilta on helppo tapa tutustua naapureihin ja päästä juttuun uusien ihmisten kanssa. Ehkäpä yrtit ja salaattitarpeet saa napattua suoraan yhteiseltä ryytimaalta?

Kesän kuumin letunpaistaja ja pihan paras Petanquen heittäjä pitää tietenkin valita, perinteisin menoin?

Esteri19.jpg

Esteri18.jpg

Porukalla parempaa!

Termoskannu ja oma muki on helppo kaapata mukaan ja viedä pihapöydälle. Ehkäpä siihen ilmestyy jostain vielä pullapitko ja toinenkin muki? Asukkaiden yhteinen toiminta lähtee liikkeelle pienistä teoista. Toisten huomioiminen ja auttaminen tuo iloa kaikille!

Arabia_Tuokio_inspirational_1.jpg

Kuvat: ARABIA
1. KOKO -sarjan astiat,
2. Esteri
3. Lumi -astiat teehetki
4. Myrna -muki
5. ja 6. Esteri tarjoiluasiat
7. Tuokio -astiasarja
  • Jaa:
  • LinkedIn
  • Facebook
  • Twitter
  • Pinterest
  • Blogger
  • Sähköposti

Kommentit (0)

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä kirjoitusta. Ole ensimmäinen ja kirjoita kommenttisi alle!


Kommentoi

Nimimerkki
Kommentti
Syötä oheinen varmenne alla olevaan kenttään:

Lisää blogeja

Trendikäs ruskea
Lokakuu 25 0
Lapsia ja aikuisia
Lokakuu 14 0
Välillä väriä!
Syyskuu 23 0
Kuin runo!
Elokuu 29 1
Eka oma koti
Heinäkuu 9 0
Yhteinen
Kesäkuu 14 0
Ronjan puutarhassa
Kesäkuu 6 5
Panostus parvekkeelle?
Toukokuu 24 0
Kotikulmilla
Toukokuu 17 0