« Takaisin blogeihin

Lapsen oma maali(ma) Elokuu 8, 2018 0

”Koko maailma on sinulle avoinna!” sanotaan usein lapsille. Kannustamme lapsia tutkimaan ja innostumaan, jotta heistä tulisi uteliaita ja tiedonhaluisia. Omien unelmien toteuttaminen vaatii kuitenkin aluksi vähän aikuisten apua! Tässä jutussa esittelemme vinkkejä pienten koululaisten oman mielikuvitusmaailman toteuttamiseen, Tikkurilan valokuvin.

tikkurila_1.jpg

tikkurila_2.jpg

Oman kuningaskunnan voi perustaa lastenhuoneeseen

Ei prinsessoiksi ja prinsseiksi vain synnytä, sellaisiksi voi täällä Suomessa ihan hyvin myös ryhtyä! Oman monarkian perustaminen vaatii vähän kultamaalia ja oikeaa asennetta. Perinteiset linnanmuurit kohoavat seinälle yksinkertaisella idealla. Sävytettävä liitutaulumaali voi olla minkä värinen tahansa ja siihen voi piirtää tai kirjoittaa ihan mitä itse haluaa.

tikkurila_3.jpg

tikkurila_4.jpg

Tietenkin voit olla isona astronautti ja asua puussa!

Itseasiassa voit tehdä molemmat jo nyt. Puumajan voi rakentaa kerrossänkyyn ja oman avaruusraketin maalata pahvilaatikosta. Öisellä taivaalla, tähtien loisteesta nauttiminen on sekä astronautin, että puun latvassa asuvien etuoikeus. Taika Glow pimeässä hohtavalla lakalla voi maalata vaikka mitä ja pimeän tullen siveltimen jäljet alkavat loistamaan! Ja se jos joku on oppimisen arvoinen juttu?

tikkurila_5.jpg

Joka päivä huvipuistossa?

Elämästä ei voi nauttia liikaa! vaikka popcornia ja jäätelöä ei kannatakaan syödä ihan aina, niin hauskaa saa olla ihan joka päivä. Sirkushuone syntyy raikkaista väreistä ja rytmikkäistä raidoista. Monesti yksi tai kaksi isosti toteutettua ideaa toimivat paremmin, kuin monta pientä. Hyvä idea on maalata lastenhuoneen kalusteet vain osittain. Näin saa ihan omanlaisia ja uudenlaisia huonekaluja.

tikkurila_6.jpg

Lempivärit on tarkoitettu katseltaviksi

Kaikilla meillä on joku lempiväri ja ihan vain siksi, että voisimme ihailla sitä! Mitä hyötyä olisi lempiväristä, jota pitäisi piilotella? Lempivärin nimeäminen voi olla helppoa, mutta juuri oikean sävyn valinnassa voi kysyä apua sisustamisen ammattilaiselta vaikkapa rautakaupasta. Omien lempivärien keskellä eläminen on ihanaa ja sitten joskus, kun mieli taas muuttuu on seinät yllättävän helppoa ja edullista maalata taas uudestaan.

tikkurila_7.jpg

tikkurila_8.jpg

Kaikki kuvat ja maalituotteet: Tikkurila

  • Jaa:
  • LinkedIn
  • Facebook
  • Twitter
  • Pinterest
  • Blogger
  • Sähköposti

Kommentit (0)

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä kirjoitusta. Ole ensimmäinen ja kirjoita kommenttisi alle!


Kommentoi

Nimimerkki
Kommentti
Syötä oheinen varmenne alla olevaan kenttään:

Lisää blogeja

Taikoja tapetilla?
Helmikuu 14 8
Kaisan kädestä
Tammikuu 22 2
Vapaana vuokralla
Tammikuu 11 0
Ennustuksia tulevasta
Joulukuu 21, 2018 0
Edithin (melkein oma) valtakunta
Joulukuu 10, 2018 4
Kotihomma!
Marraskuu 22, 2018 0
Walma ja Wilma
Marraskuu 16, 2018 4
Ihan pimeetä?
Lokakuu 17, 2018 2
Kaikkien yhteinen kerhohuone
Syyskuu 19, 2018 0