« Takaisin blogeihin

Meissä on tulevaisuus! Elokuu 11 0

Esikoulu, yläkoulu, ammattikorkeakoulu ja elämän koulu, siinä vasta pari esimerkkiä. Koulu on meille jokaiselle etuoikeus ja velvollisuus. Nyt se taas alkaa!

Opittavaa riittää

Intoa, jännitystä, iloa ja riemua. Mutta yhtä lailla koulu on joskus myös itkua, tuskaa ja ahdistusta. Perheen ja kavereiden asenteella sekä kannustuksella on iso merkitys siihen, miten koulun ja oppimisen koemme. Meistä ihan jokainen on oppimisen tiellä koko ikänsä, eli ollaan siellä yhdessä, niin riemun kuin tuskankin päivinä.

koulu_2.jpg

Ei jätetä ketään yksin

Kun arki taas alkaa, moni aikuinen tekee elämässä ryhtiliikkeen ja tsemppaa koko perheen aikataulut, ruokailut tai ulkoilut taas järjestykseen. Kesän jälkeen se onkin monessa perheessä pinnistyksen paikka. Sellainen oppiminen on sitä elämän koulua ihan parhaimmillaan. Onnistumisista tulee hyvä fiilis, mutta epäonnistumisetkin sallitaan. Kaikessa oppimisessa ymmärtävä asenne on eduksi. Eihän tätä opiskeltaisi, jos kerran jo osattaisi? Onneksi maailmasta opittavat asiat ei lopu koskaan. Kun mieli katsoo uteliaana eteenpäin, tuntuu uuden opiskelu ja oppiminen innostavalta.

koulu_5.jpg

Pienet ja isot koululaiset

Pienillä koululaisilla jännitystä tuottavat arkiset asiat. Pysyykö maitolasi pystyssä ruokalassa ja löydänkö vessan tarpeeksi nopeasti. Isommilla koululaisilla paineet ovat ehkä enemmän opiskeluun ja ihmissuhteisiin liittyvissä asioissa. Aikuiset opiskelijat huolestuvat rahan, ajan tai hermojen riittävyydestä. Kun maitolasi on kerran kaatunut, koe mennyt penkin alle tai äiti saanut kunnon raivarit, olemme oppineet jo tosi paljon! Vaikka kaikkein eniten mieltä hermostuttava asia tapahtuikin, ei silti tapahtunut yhtään mitään!? Elämä jatkuu ja asiat järjestyvät. Laskuille saa tarvittaessa lisää maksuaikaa ja raivoamista voi pyytää läheisiltään anteeksi.

koulu_3.jpg

Ollaan kavereita

Olisiko tärkein eväs kaikille uusille koululaisille se, että muistaisimme pitää huolta toisistamme! Huolehtisimme aamupalaa pienelle ja lukurauhaa isommalle koululaiselle. Antaisimme ymmärrystä ja kannustusta toisillemme myös silloin kun opinpolku ei ole vain sileä. Hymy ja vierellä kulkeminen on paljon! Koulupolku on kaikille avoin ja sitä taaperramme kaikki vuorollaan. Eli ollaan sillä tiellä ystäviä toisillemme ja annetaan tilaa jokaiselle.

Mukavaa oppimista meille kaikille!

koulu_6.jpg

  • Jaa:
  • LinkedIn
  • Facebook
  • Twitter
  • Pinterest
  • Blogger
  • Sähköposti

Kommentit (0)

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä kirjoitusta. Ole ensimmäinen ja kirjoita kommenttisi alle!


Kommentoi

Nimimerkki
Kommentti
Syötä oheinen varmenne alla olevaan kenttään:

Lisää blogeja

Nainen ja vasara
Lokakuu 18 3
Vielä on kesää...?
Syyskuu 15 1
Heinäkuu
Heinäkuu 19 0
Huilaamaan!
Kesäkuu 15 0
Pihaelämää
Kesäkuu 4 8